Yhdistyksen toimintaa

Kylätila

Kylätilan kahvilatoiminta on tärkeä osa Kuluntalahden yhteisöllisyyttä. Tilassa toimii kesäisin kesäkahvila, joka tarjoaa rennon kohtaamispaikan niin kyläläisille kuin vierailijoillekin. Kahvilatoiminnan tavoitteena on tukea paikallista elinvoimaa, tarjota mahdollisuuksia nuorille ja luoda tilaa tapahtumille sekä yhdessäololle.

KERHOTOIMINTA

Kylätilalla järjestetään monipuolista ja matalan kynnyksen toimintaa kaikenikäisille. Rentojen yhdessäolo- ja askarteluiltojen lisäksi tarjolla on erilaisia työpajoja, pienimuotoista kerhotoimintaa sekä virkistymishetkiä, joissa voi kokeilla uutta, oppia yhdessä ja nauttia hyvästä seurasta. Tunnelma on lämmin ja tekemisen ilo tarttuu – mukaan voi tulla ilman ennakkotaitoja.

Yhteistyössä Nuoriso Leaderin kanssa aloitimme syksyllä 2025 nuorten illat, joissa alueen nuoret kokoontuvat kylätilalle. Tavoitteena on kuulla nuorten omia tarpeita ja toiveita, sillä he ovat tärkeä osa alueen kehittämistä ja tulevaisuuden rakentamista. Illat tarjoavat mahdollisuuden keskustella, ideoida ja vaikuttaa – yhdessä tehdään Kuluntalahdesta entistä viihtyisämpi ja nuorten näköinen paikka.

TOIMINNAN TAVOITTEITA

Osallistaminen ja viihtyisyys:

Kylätila tarjoaa kaikenikäisille maksuttoman ja viihtyisän kohtaamispaikan, jossa voi esimerkiksi pelata lautapelejä tai koota palapelejä yhdessä. Meiltä löytyy myös pieni kirjanurkkaus, josta löytyy luettavaa vauvasta vaariin – kirjat voi lainata vaikka kesäpäivän viettoon rannalle tai mukaan kahvilakäynnin yhteydessä.

Tuki suomalaisille tuotteille ja yrittäjyydelle:

Olemme sitoutuneet tukemaan suomalaista ruuantuotantoa ja hankimme mahdollisuuksien mukaan aina vain suomalaisia tuotteita. Lähiruoan saatavuus on meille tärkeää, ja se on olennainen osa toimintaamme.Pääset kyselyyn Täältä.